Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Keho-, queer- ja kinkytaide ja sitominen, mitä ne on?

Lisätty 12.08.2017

Selitysyrityksiä selittämättömyydestä

Koetan antaa tässä kirjoituksessa jonkunlaisen vastauksen otsikon kysymykseen ja siihen miten nämä taidemuodot koen. Kyse on taas vain omasta näkökulmastani, joku toinen saattaa kokea käsitteet ja aiheen täysin toisella tavalla.

Kun tieto sivustoni olemassaolosta on jonkin tuntemattoman voiman saattelemana sattumalta tai tarkoituksella saavuttanut äärettömyydessä harhailevat, harvalukuiset ohikulkijat ja heittänyt nämä ymmyrkäiset, kulmakarvat koholla maailmaa tarkkailevat olennot klikkaamaan sivujani ja törmäävän täällä mitä ihmeellisempään kuvamateriaaliin, kirjoituksiin ja muihin omituisuuksiin, monilla näistä älyllisesti korkeatasoisilla, kultturelleilla otuksilla varmasti käy mielessä tuskaisen henkitorven seinämistä kimpoavan ja ilmoja riipivän, monitulkintaisen ähkäisyn ”WTF?!” avittamana että tässä on taas joku hörhötransusekopääelämäntapavouhottajaexhibitionisti jonka tekeminen on täysin luokatonta, mitään sanomattoman turhaa ja yksinkertaisesti vastenmielistä.

Saattaa em. ajatuskuvio osittain pitääkin paikkansa, ottakaa selvää ja lukekaa pidemmälle jos uskallatte ja vaikkei kiinnostaisi niin lukekaa silti! Tieto vähentää tuskaa. Tietenkään en voi taata että niin olisi. Takaisin siis itse asiaan.
 

                                                                                                         * * *


Kehollisen taiteen tekemistä ei oikeastaan tarvitsisi perustella sen enempää kuin muutakaan taiteellista toimintaa; kukaan ei ole lähtökohtaisesti velvollinen selittämään millään tavalla taidettaan. Jotkut taiteenmuodot saattavat herättää enemmän kysymyksiä kuin toiset ja vaikka keho-, queer- ja kinkytaide ovat vain taiteenmuotoja muiden joukossa, ne kenties saavat aikaan enemmän kysymyksiä ja torjuntaa kuin halua ottaa selvää mistä on kysymys. Todennäköisesti vaikka kuinka koettaisi selittää mitä tekee ja miksi, vähintään puolet ymmärretään väärin. Kai sitä silti pitää yrittää.

Taiteeni on aina henkilökohtaista, se lähtee omista kokemuksistani, tunteistani ja ajatuksistani. Keholliselle taiteelle on yleisesti varmasti ominaista jokaisella tekijällä jokin välttämätön tarve käyttää kehoaan tai muiden kehoa taiteen tekemisen välineenä. Kehon käyttö taiteen välineenä voi pohjautua positiivisiin tai negatiivisiin kehossa olemisen kokemuksiin tai sekä että, samoin kehon käyttö taiteessa saattaa aiheuttaa sekä myönteisiä että kielteisiä muutoksia fyysis-henkiseen olemiseen omassa ruumiissaan.

Kehokonfliktit ja ristiriidat ovat todennäköisesti yksi keskeisimpiä tekijöitä siinä miksi henkilökohtaisesti haluaa kertoa tarinaa oman ruumiinsa kautta sekä käyttää muiden ihmisten kehoja oman taiteellisen näkemyksensä esiin tuomiseen. Kehollisten kontaktien vaikeus väärään ruumiiseen syntyneenä aiheuttaa myös tarpeen etsiä keholliselle olemiselleen käyttöä, taiteilijalla se ilmenee luontevimmin taiteen tekemisen kautta. Keho on instrumentti, samaa sarjaa kuin kynä, sivellin, näppäimistö ja kamera. Muista elementeistä poiketen kehoa vaan joutuu sietämään läpi elämän, se on ainoa väline joka kulkee mukana aina, joka hetki, ja aiheuttaa välittömiä sekä pidempikestoisia kriisejä tai muita vähemmän dramaattisia olemisen tiloja ihan jokaiselle.

Kuva- ja kirjoitus ovat kieleni jossa keho on välillä voimakkaasti taustalla, välillä taas konkreettisesti läsnä ja näkyvästi osana ilmaisua.

Oman kehon esille laittaminen kuvallisesti raastaa sielua mutta samanaikaisesi antaa voimaa koska on mahdollista vaikuttaa siihen miltä kuvissa näyttää – saa kokea illuusion siitä miltä oikeassa ruumiissa oleminen ja eläminen saattaisivat tuntua. Oman kehollisen elämän dokumentointi auttaa myös hahmottamaan maailmaa samalla sekä subjektiivisesti että tehden itsestään havaintoa ulkoa päin, toimien kuin muiden ihmisten silminä jotka tuijottavat sitä mitä itse on mutta samalla ei ole.

                                                                                                          * * *


Huumori ja parodioiminen tulevat luonnostaan, niille en vaan voi mitään! Huumori saattaa tietysti olla niin kuivaa, mustaa tai sarkastista että sitä harvempi ymmärtää. Parodiat ovat aina kiinnostaneet ja katson niitä myös mielelläni, myönnän että on tullut tuijotettua varmaan liikaa South Parkia tai jotain mutta viiltävän terävä satiiri on myös vastustamatonta.

Huumorin ja varsinkin parodian kautta pystyy ottamaan esille ja sanomaan asioita mistä ei muuten voisi puhua. Huumorin avulla on aina kierretty sensuuria, oli se sitten itsesensuuria tai ’ylemmältä taholta’ tulevaa. Parodioiminen tekee vaikeista ja karmivistakin asioista lähestyttäviä, jos ne on vielä toteutettu animaation tai sarjakuvan kautta, voi tuoda esiin lähes mitä tahansa. Nauru vapauttaa, huumorissa on kuitenkin aina pala kritiikkiä. Ilmiöille, voimattomuudelleen asioiden edessä, itselleen ja tekemisilleen nauraminen antaa valtavasti myönteistä energiaa jota voi sitten parhaassa tapauksessa käyttää asioiden muuttamiseen parempaan suuntaan.

Jos osaisin piirtää, tekisin karikatyyrejä varmaan koko ajan. Pääni sisällä menee lähes jatkuvana filminnauhana tilannekomediaa – näen asiat kuvallisina ja elävät olennot usein juuri karikatyyrisina hahmoina ja tilanteet animaatioina, en vaan teknisestä surkeudestani johtuen koskaan saa niitä ulos. On pitänyt siis keksiä vaihtoehtoisia keinoja toteuttaa näitä omituisia maailmoja, kameran ja ihmisten kanssa se saattaa välillä jopa onnistua.  

Queerius taas on jotain mikä vain on, se on hyvin monimerkityksellinen käsite kuvaamaan ihmisten olemista suhteessa vallitsevaan yhteiskuntaan ja siinä näyttävästi piilevään heterouteen. Niiden ei tarvitsisi olla vastakkaisia käsityksiä ja olemisen tapoja vaan parhaimmillaan ne täydentävät toisiaan. Mutta vain jos kumpikin näkemys toteuttajineen antaa toiselle oikeuden olla oma itsensä. Jos olisin cis-sukupuolinen ja hetero (sekä valkoihoinen mies), varmasti se näkyisi myös taiteessani ja käsittelisin ja olisin suuntautunut aivan erilaisiin tekemisen tapoihin kuin mitä tässä sukupuolettomassa transidentiteetissä, väärässä ruumiissa monipuolisella suuntauksella. No, olen valkonaama, tosin yleisimmin tomaatti-muodossa.

 

                                                                                                          * * *


Kinkyelementtien ja fetissikuvaston ilmestyminen taiteeseen pohjaa omiin mieltymyksiin, niin kuin kaikki muukin taide. Taide ja yksityiselämä ovat erillisiä asioita mutta ne sisältävät paljon samoja aiheita koska taide on aina kokonaisvaltainen olemisen tyyli; sitä ei voi irrottaa itsestä ja laittaa tauolle siksi aikaa kun tekee ’jotain muuta’. Taide ja (outsider) taiteilijuus on läsnä kaikessa olemisessa ja tekemisessä.

Käytän taiteessani vain pientä osaa koko äärettömän laajasta kinkyilyn ja erilaisten fetissien skaalasta. Sitomisen ja kuvaamisen yhdistelmä on ollut minulle ’the thing’ alusta asti. Sitomisen ydin on illuusio avuttomuudesta, köyden tai muun sidontavälineen kummallakin puolen. Avuttomuuden tunteen käsittely liittyy myös vahvasti väärässä ruumiissa olemiseen – sitä on välillä täysin voimaton sille mitä elämää biologinen ruumis haluaa viettää ja ero omaan identiteettiin on valtava. Ruumistaan pystyy muokkaamaan vain hyvin rajallisesti. Pelkojen ja avuttomuuden tunteen läpikäyminen koristesidontataiteen kautta on vapauttavaa. Kehollisuuden myönteinen visualisointi parantaa sielua. Samalla siitä saattaa olla hyötyä muillekin kuin vain tekijöille.

Sitomistaiteessa yhteistyö saman henkisten ihmisten kanssa on oleellista. Taidemuotona kehotaide on fyysisyydessään intiimiä ja vähän kuin musiikki, se saattaa joskus mennä suoraan ihmisen henkiseen, syvimpään ytimeen. Ihmisen aidon, oman identiteetin ja persoonan kanssa työskentely on inspiroivaa heittäytymistä hetkeen ja tilanteisiin.

Sitomistaiteestani käytän yleensä termiä ’koristesidonta’, koska se kuvaa paremmin sitä että kyseessä on sidontavälineillä tapahtuva ihmiskehon koristelu, vrt. varsinainen bondage, missä pointtina on yleensä taiteen ja eroottisuuden lisäksi äärimmäinen liikkuvuuden rajoitus, mahdollisesti kipu sekä usein myös kudosvauriot vaikka aiheesta ei useinkaan uskalleta puhua. Ei vaadi kuin kerran köyden tai muun kiristävän välineen painavan väärästä kohdasta niin tuloksena saattaa olla pysyvät hermovauriot, kudosten tuhoutuminen ja loppuelämän kirurgilla/plastiikkakirurgilla ramppaaminen, joita ei kukaan muu tai yhteiskunta kustanna ja vaurioituneita kudoksia ei välttämättä koskaan saa ennalleen.

Katson suurinta osaa kinky- ja sidontakuvamateriaalia hiljaisen kauhun vallassa, varsinkin nuoret saattavat suostua tuhoavaiin sidontoihin ja muihin aktiviteetteihin ihan vaan miellyttääkseen tai ymmärtämättömyyttään. Se on karmeaa. Jokainen kuitenkin vastaa itsestään. Vastuu on aina sekä sitojalla että sidottavalla. Ymmärrän myös sen jos tuottamani kuvamateriaali saa joissakin aikaa samankaltaisia tuntemuksia vaikka pyrin huomattavan hienovaraiseen toimintaan ja kuvamateriaaliin. Suurin osa vannoutuneista bdsm-ihmisistä taas ei varmaan edes pidä kinkytaidettani millään tavalla kinkynä.

Lopulta kukaan muu kuin kuvaustilanteessa läsnä olleet eivät tiedä mitä kuvien taustalla todella tapahtuu. Pahalta näyttäväkin kuva saattaa olla täysi illuusio, pelkkä lavastus niin kuin omassa kuvailmaisussani. Toisaalta kevyen näköinen visuaalinen ilme saattaa sisältää äärimmäistä kärsimystä. Tämän takia on mielestäni vastuullista kertoa miten kuvat on tehty ja mitä niissä oikeasti tapahtuu. Siksi kuvieni yhteydessä lukee pitkä litaniat siitä että ketään ei ole vahingoitettu, kaikki ihmiset ovat kuvissa vapaaehtoisesti, turvallisuudesta on huolehdittu ym. 

Koristesidonta-termin käyttäminen antaa myös vapauden tehdä sidontaa täysin omien intressien mukaan, sitä eivät rajoita mitkään sidonnan perinteet ja luovuutta liiskaavat käytännöt. Samalla teen eron juuri perinteiseen (japanilaiseen) sidontaan ja sen tekniikoihin koska ne ovat ihan oma lajinsa, joihin en edes kovin paljoa ole perehtynyt ja en halua että taidettani yhdistetään niihin, kuin myös varmasti niiden harjoittajat pitävät tekemisiäni täysin ’vääräoppisina’. Jokainen tyylillään ja pääasia että tekemiseen on kaikkien osallistuvien osapuolten suostumus ja jo etukäteen täysi ymmärrys mitä tekee.

Asioista on kuitenkin tärkeää puhua suoraan ja antaa jokaiselle tilaa tehdä tavallaan vaikkei itse siitä pitäisikään, koskee myös allekirjoittanutta. Mitä fyysisempää taide on, sitä enemmän turvallisuustekijät korostuvat. Jokainen saa omalla ruumiillaan ja ruumiilleen tehdä aivan mitä haluaa mutta muiden kehoja ja itsemääräämisoikeutta pitää jokaisen yksilön ja yhteiskunnan kunnioittaa täysin. Jokaisella on vain yksi keho käytössään tätä elämää varten. Sillä on merkitystä mihin ja miten sitä käyttää.
 

                                                                                                         * * *


Taiteessani lähtökohtana on tuottaa enemmän myönteisiä kokemuksia ja myös positiivisilla toteutuksilla kuin ottaa kantaa kielteisesti negatiivisuuden kautta. Queer-hengessä toteutettava taide on kuitenkin melkein väistämättä aina jollain tasolla kantaa ottavaa. Tyylissäni suoruus, kommunikointi ja keskeneräisyys saavat näkyä myös valmiissa teoksessa. Tarinan kerronta on jatkuva matka.  

Taiteen ja leikkimisen merkitystä terveyden ja hyvinvoinnin edistäjänä ei voi korostaa liikaa. Ehkä leikkiminenkin on kannanotto siinä missä queer-tekeminen. Aikuisenakin kannattaa leikkiä! Ja paljon. Siinäkin on tyylejä moneen lähtöön, kuka leikkii mitenkin. En tarkoita pelkästään kinkyilyä tai fetissejä, ne ovat vain yksiä leikkimisen muotoja. Taiteeseen yhdistettynä leikkiminen on puhdistavaa, jos jotain turhaa pönötystä on kertynyt pilveksi pään päälle niin eikun leikkimään!  

Oman taiteellisen tekemisen kehittyminen elämänvaiheiden läpi on myös kiehtovaa. Eri asiat tulevat esille ja vaativat työstämistä silloin kun aika niille on oikea. Aloitin kinkykuvaamisen vasta yli kolmekymppisenä, tie fyysis-henkisen olemisen ja ruumiin muokkaamisen kanssa on ollut aika pitkä ja tuskin se koskaan tulee päättymään. Taide antaa vaikeuksillekin sisällön ja vastaavasti kruunaa myönteiset kokemukset.