Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Kinky- ja sidontakuvaus

 

Olen tehnyt kinky- ja sidontakuvaamista vuodesta 2016. Kuvaamisessani huumori ja parodiset elementit ovat usein keskeisellä sijalla. Queer- ja kinkykuvaamisen sielunmaisema on tekemisessäni puoliksi taidetta, puoliksi enemmän tai vähemmän vakavaa leikkiä. Luokittelen tekemiseni kehotaiteeksi ts. kehoa käytetään taiteen tekemisen instrumenttina. 

Sidontakuvaamisessani sidonnat ovat olleet alusta asti enimmäkseen koristesidontoja, kuvaamisen edetessä tyylini on mennyt jossain määrin kevyempään ja lempeämpään kehollisen tarinankerronnan sekä fantasia- ja mytologiahenkisten kuvien suuntaan, joissa sidonta- ja kinkyelementit ovat välillä toissijaisia. Tietysti jos kameran edessä halutaan rankkaa kidutusta, kuvaan ja toteutan sitäkin toisinaan mielelläni, silloin kun tiedän että osapuolet toimivat siinä täysin suostumuksellisesti omien rajojensa puitteissa.

Fetissien ja fetisistien kuvaaminen on myös alkanut kiinnostamaan, ja aiheen osalta hyvin monen tyyliset fetissit ovat kuvaamisen kannalta kiehtovia.  

Olen vuosien varrella kuvannut aina tilaisuuden tullen vaihtelevissa ympäristöissä sekä sisällä että ulkona. Sidonta- ja kinkykuvaaminen on harrastus ja elämäntapa, resurssit ja ajankäyttö siihen ovat olleet rajallisia. Mahdollisuuksia päästä kuvattavaksi on vaihtelevasti, kannattaa kysyä sähköpostilla, samoin jos on kiinnostusta päästä myös muuten vaan kuvattavaksi, voin tehdä yksittäisiä kaupallisia kuvauskeikkoja yritykseni kautta. On hyvä muistaa, että kuvaaminen tähtää lähes poikkeuksetta julkaisemiseen sekä näyttelyprojekteihin ja muihin taiteellisiin julkaisuihin.

 

 

Tunteet

Maininnan arvoisena asiana että yhteistyö kiinnostaa vain sellaisten henkilöiden kanssa, jotka osaavat vastata sähköposteihin ja kommunikoida kirjallisesti - sähköposteihin ja viesteihin vastaamattomuus on minun puoleltani kerrasta seis, ja sen jälkeen on turha kysyä uudestaan. Katoajat päätyvät blokatuiksi nopeammin kuin ehtivät sanoa ’ghostaus’. Katoamisen sijaan on hyvin helppoa sanoa esim. ’ei kiitos’ tai ’en halua (enää) jatkaa’ tms. Asia on silloin sillä selvä.

Pidempiaikaiset kuvausyhteistyöt ovat enemmän kuin tervetulleita, heti ensimmäisellä kerralla osapuolet harvemmin pystyvät parhaimpaansa. Tosin on niinkin tapahtunut – yksi huippukuvauskerta ja kaikki on onnistunut. Useimmiten kuitenkin vasta kun oppii tuntemaan hieman, kuvaamisessa saattaa päästä ihan toiselle tasolle niin kameran edessä kuin takana. Luottamus osapuolten välillä on myös oleellista, joidenkin ihmisten välillä luottamus ilmestyy automaattisesti, joidenkin välillä ei koskaan. Se on sitä yhteyttä, jota joko on tai ei ole.

Kun kuvataan herkkiä aiheita, ja ihmisen herkimmällä osa-alueella, kuvaamisen aikana tai jälkeen päin saattaa ilmestyä tunneskaalaa laidasta laitaan, siihen kannattaa varautua. Mallina oleminen voi olla äärimmäisen voimauttavaa tai totaalisen hirveää. Sitä ei aina voi tietää etukäteen minkälaisia reaktioita kokee. Kuvaajana taas en tunne oikeastaan mitään, haluan vain saada onnistuneen kuvan, joka parhaimmillaan on onnistunut myös mallin/mallien mielestä, ja kuvan julkaistua. Silloin voi tuntea voitonriemua ja onnistumisen iloa. Kuvaamisessa on saman kaltainen efekti kuin elävän mallin piirtämisessä (pois lukien se, että piirtäminen on pelkkää lihankidutusta – piirtäjälle!); siinä ei tuijoteta yhtään millainen keho näkymässä on, vaan miten saadaan aikaan omien kykyjen mukainen paras mahdollinen lopputulos. 

 

 

Kuvausyhteistyö ja kuvien käyttöoikeudet

Julkaisutavoitteiden takia kuvien käytöstä on yleensä tehty kuvattavien kanssa kirjalliset yhteistyö- tai mallisopimukset, joissa määritellään se miten, missä ja kuka kuvia saa käyttää. Sopimukset allekirjoitetaan omalla nimellä sen takia että sopimus on pätevä vain kun henkilöt ovat identifioitavissa.

Kuvien käyttöoikeudet jäävät kuvaajana lähtökohtaisesti minulle, toivon aina saavani kuvattavalta vapaat julkaisuoikeudet kaikkiin kuviin. Käyttöoikeuksista sovitaan jokaisen kanssa erikseen ja koetetaan löytää kaikille paras ratkaisu.Kuvaajana annan yleensä malleille myös vapaat oikeudet käyttää ja julkaista kuvia, ja useimmiten käyttöoikeudet ovat yhtäläiset kameran molemmin puolin. Kaupalliset asiat sovitaan aina tapauskohtaisesti. Kuvia julkaistessa kuvaajan nimenä mainitaan julkaisun yhteydessä taiteilijanimeni Jäämyrsky sekä vastaavasti mallin/mallien käyttämät nimet tai nimimerkit. 

Kuvattaville olen ilmaissut selvästi sen, että on hyvä miettiä etukäteen perusteellisesti sitä, onko valmis siihen, että kuvat pyörivät esillä koko loppuelämän ajan sekä siihen että niitä käytetään näyttelyissä ja erilaisissa aiheeseen sopivissa julkaisuissa. On hyvä huomioida esim. jos elämäntilanne tai keho muuttuu radikaalisti, pystyykö edelleen seisomaan aiemmassa elämänvaiheessa otettujen kuviensa takana? Senkin takia on yleensä parempi, jos on iältään jo hieman pidempään elämästä nauttinut, sellainen +30 on hyvä lähtökohta, ja yläikärajaa ei ole. Kuvattavana oleminen vaatii jonkun verran exhibitionistin luonnetta – sitä että todella haluaa käyttää kehoaan taiteen tekemiseen.

Kuvaukset ja suunnittelu on toteutettu yhteistyössä mallien kanssa, suurin osa kuvista on ideoitu yhdessä sekä omien että kuvattavien visioiden pohjalta. Mikään ei ole ollut hauskempaa kuin se miten hilpeitä ideoita yhdessä tehdessä on ilmestynyt, ja osa niistä on jopa saatu toteutettua kuviksi asti! 

 

 

Koristesidonta ja sitomisen yleinen turvallisuus

Olen tehnyt sidonnat yksilöllisesti, siinäkin omien ja/tai kuvattavan suunnitelmien pohjalta. On täysin sidottavan ja kuvattavan henkilön päätettävissä, miten sidonta toteutetaan, ihmiskeho on yksilöllinen ja sidonnassakin se mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovi ollenkaan toiselle. Sen takia en myöskään ole käyttänyt perinteisiä, "kidutustekniikoihin" pohjautuvia sidontatyylejä koska ne änkevät ihmisen hyvin typistettyyn ja ahtaaseen muottiin, mikä on täysin päinvastaista kuin omassa sidontafilosofiassani. En hyväksy tekemisessäni mitään vaurioittavia sidontatyylejä ja vahingoittamista. Sitominen ei saa aiheuttaa mitään fyysisiä vaurioita eikä fyysistä kipua missään kohdassa kehoa. 

Kuvattavana ja sidottavana olemisesta saa nauttia! Jos ei nauti paketissa olemisesta, sidontakuvaaminen kannattaa jättää väliin tai vaihtaa kuvaajaa/sitojaa. Ellei sitten paketissa ja mallina saa kicksejä nimenomaan siitä, ettei nauti, sekin on sallittua.

Sidontani on ollut kevyttä, hellävaraista ja lempeää. Tiukempaakin sidontaa olen tehnyt joskus, jos sidottava/kuvattava on niin halunnut mutta en ole tehnyt esim. riiputuksia (suspensio), ne ovat ihan oma lajinsa ja vaativat erityisosaamista.

Köyden pyörittelyn lisäksi teipit ja kelmut ovat olleet käytössä, oikeastaan kaikki pyöriteltävät ja tarpeeksi pehmeät välineet, esim. hihnat, vyöt - mitä vain on keksitty. Kaikkien sidontavälineiden pitää olla hygieenisiä vaikkeivat ne olisi välttämättä suorassa ihokontaktissa. Toisinaan kahleet, ketjut tai muut metalliset sidontavälineet ovat myös ok, jos niiden kanssa turvallisuus on varmistettu. Turvallisuusnäkökohdat ovat kaikessa sitomisessa muutenkin ensisijaisia.

Köysien/teippien/kelmujen ym. kanssa tehdessä pitää aina olla lähistöllä pyöreäkärkiset sakset ja/tai turvavyöleikkuri, puukko tms. millä extremtilanteessa köydet ja muut sidontaelementit saa tarvittaessa poikki läheltäkin ihoa. Kahleiden kanssa en ole käyttänyt lukkoja, kaikki muut lukolliset metallivälineet pitää olla leikattavissa metallisahalla/pihdeillä tai muuten irrotettavissa jos lukot jumittavat. 

 

 

Kuvattavat / mallit

Olen kuvannut erilaisia ihmisiä, joille yhteistä on ollut kiinnostus kuvausprojekteihin, myönteinen ja intohimoinen suhtautuminen taiteen tekemiseen sekä kuvien julkaisemiseen. Kuvaan ihmisiä välillä myös ilman varsinaisia sidonta- ja kinkyelementtejä. Kaikki kuvattavat ovat täysi-ikäisiä ja täysivaltaisia henkilöitä, jotka päättävät itse omista oikeuksistaan. 

Kaikista mieluiten olen kuvannut biologisen miehen kehossa eläviä ihmisiä, transihmisiä, cd/tv, muunsukupuolisia, sukupuolettomia, queer tai millaisen tahansa cis-normista ja heteronormatiivisesta linjasta poikkeavan identiteetin/kehon omaavia henkilöitä, tietysti myös biologisen naisen kehossa eläviä ihmisiä. Se miksi ensisijaisesti olen suuntautunut sidontakuvaamisessani muihin sukupuoliin kuin naisiin, johtuu omasta kiinnostuksestani miehen ja muiden sukupuolten kehon kuvaamista ja sitomista kohtaan. Kaikista sukupuolista biologisen miehen keho yleensä myös kestää kehon erilaisen kudosrakenteen takia sidontaa paremmin, siihen ei tule niin helposti mahdollisesti loppuelämäksi invalidisoivia kudosvaurioita. Myös sillä asialla on merkitystä, että suurin osa maailman sidontakuvista on naisen kehosta, joten olen tehnyt omalla toiminnallani tästä tietoisen poikkeuksen. 

Kuvattavalta sidontakuvien osalta vaadin lähinnä riittävää fyysistä terveyttä ja omien rajojen tiedostamista. Kuvissa saa olla juuri niin anonyymisti tai julkisesti kuin haluaa. En käsittele kuvia jälkeen päin, joten kaikki mikä ei saa näkyä, kerrotaan selkeästi etukäteen ja tarvittaessa peitetään ennen kuvaamista tai valitaan kuvakulmat, asut ja rekvisiitta sen mukaan. Mallien ulkonäöllä ei ole merkitystä minulle kuvaajana. Niin kuin aiemmin mainitsin, kuvaaja ei katso kehoa, vaan on kiinnostunut ainoastaan toimivasta ja julkaisukelpoisesta kuvasta. Jokainen mallina oleva tuijottaa itseään todennäköisesti eri tavalla kuin kuvaaja, mutta mitä enemmän on kameran molemmilla puolilla, sitä vähemmän mikään ulkonäköön liittyvä seikka kiinnostaa – ainakin jos kokee saavansa kehostaan sellaisia kuvia, joista itse pitää tai kokee kuvaajana saavansa onnistuneen kuvan.

Kuvaajana saatan pitää myös sellaisia kuvia todella onnistuneina, joista malli ei niin välitä. Suurin osa ihmisistä allekirjoittanut mukaan lukien haluaa näyttää itsestään kameralle ja sitä kautta maailmalle vain parhaat puolensa, toisinaan ne omasta mielestä häiritsevät kehon osa-alueet saattavat kuitenkin saada kuvan loistamaan. Ja vaikkei kuva loistaisikaan, se kertoo silti tarinaa ja on sen hetken dokumentaatio. Seuraava hetki ja kuva voi olla täysin toisenlainen, oli keho sitten tasan samanlainen tai erilainen. Jokainen näkee ja kokee kuvan lopulta eri tavoin omista lähtökohdistaan.

 

 

Kuvaamaan?

Etsin henkilöitä kameran molemmille puolille, riippuen osapuolten ideoista ja intresseistä. Olen kuvaajana yleensä parempi kuin mallina ts. en väitä että olisin hyvä kuvaaja, vaan olen huono malli, joten mieluummin pysyn kameran takana, paitsi silloin kun olen kameran edessä. Kuvattavana olemisessa melkeinpä ainoa hyvä puoli on se, että teen tätä omalla nimelläni, ruhollani ja naamallani. Jotkut aiheet taas ovat sen verran henkilökohtaisia, että ne voi toteuttaa vain omalla kehollaan. Tämä koskee myös mallina olevia; henkilökohtaiset aiheet pysyvät lähes poikkeuksetta uniikkeina kuvauksina, en yleensä tee samoja kuvia ja suunnitelmia uudestaan eri henkilöiden kanssa. 

Kuvaamisessani on välillä pitkiä taukoja resurssien ja yhteistyötahojen puuttuessa, kinky- ja sidontakuvat sekä muu (keho) taide jatkavat kuitenkin elämäänsä kuvissani toistaiseksi ainakin tällä sivustollani sekä mahdollisesti joskus muiden julkaisuprojektien muodossa. 

Tervetuloa kameran eteen tai taakse! Sitten kun olet siihen valmis. Sen jälkeen jokainen saa olla keskeneräinen.