Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Runoja

* Vain tuska voi kehittää runon. Ja vain muusa voi aiheuttaa runon tuskan. *

 

 

 

Kadonneen jäljet

 

 

* * * 

 

Syvältä

Faaraon haudasta
    huudan
Antakaa pellavan palaa
luoda seiniin
    kivinen katku
hiekkainen auringon tervehdys
Tulkaa takaisin
    myöhemmin
Maata jalkojeni alla
ei kukaan voi
pelastaa

 

 

 

 

 

* * * 

 

Nappasit sydämeni
et koskaan palauttanut sitä

annoitko sen eteenpäin
vai teurastitko sen
niin kuin teet eläimille

se läpättää
niin kauan kuin on elämää
on surua

 

 

 

 

 

* * * 

 

Ikävä repii sisuksia
mistä se saa kaiken voimansa

jokainen henkäys imetty tyhjiin

polttamaton kaipaus
poistamaton tunne
hävittämätön tuli
kiistämätön kuumuus
tuleentumaton viha
kehittymätön kädenojennus
kestämätön vaje
väheksytty rakkaus
hylkäämätön taistelu
piirtämätön kiusaus
kimpoamaton kylmyys
kärsimätön kauhu
peittelemätön uni
sallimaton keveys
kuuntelematon kaiherrus

yhdessä on vain yksi

 

 

 

 

 

* * * 

 

Lunastitko
   arvalla
käyttöoikeudet
      ruumiiseeni

   vai

annoitko tutkimattomien
    mantelisilmiesi
tulen hehkua
      sieluuni

Jälkeesi jätit
    vain
kulon
  kuivettunut heinä
      kaipaa
  ikuisesti

Metsien viileää
   
     Hehkuasi

Miksi jätit oikeutesi
        käyttämättä

     Jää korventaa liekin

Pohjoinen itkee sammalta

     Kivi kertoo suunnan

  Puu kuulee askeleesi

Hiljaisuuden miekka iskee
    nivusesi valtimoon
sitten tiedät

         mitä on Tunne

 

 

 

 

 

* * * 

 

Miten ihmisen käsissä
voi olla metsä

Miten vain yksi
voi aiheuttaa
syvimmän tuskan

Miten ei voi
sanoin kuvailla
     Käsiä

Miten voi itkeä
kertomatta
ymmärtämättä
     Miksi

Miten kaipaus
kehää kulkee

avaruuden sielu
repii toista

Miten rauha
voi väristä
ottajan käsissä

halaus on myrkkyä
mutta hän ei ymmärrä
ei tunne
ei tiedä
ei tajua

Pahinta
ettei halua ymmärtää

Halveksunta
vähättely
alentaminen
kantaa kauas

Metsä ei vastaa
niin kuin sinne kirkuu

Tuli repii puut tuhkaksi
liekki ei koskaan sammu
korventaa maan
riipii silmut

Kadonneen jäljet
uneen tuudittavat

 

 

 

 

 

* * * 

 

Sinä todella sytytit
ja sammutit
tuleni

Olitko vain peili
jonka metsä lähetti
Peili josta näin itseni väärin

Metsänpeitto vei sinut

Mystinen kummajainen
ajasta
jolloin
luu oli nahkaa
ja
jänne kiertyi
         jouseksi

Aikaa
kun kädet olivat
tuhkasta sivelty unelma

Vielä jonain
päivänä
   toisessa ajassa
     olet
edessäni
naamiosi
   riisuttuna

Varauksesi tallella

 

 

 

 

 

* * * 

 

Jokainen atomi

minussa

          kantaa mukanaan

surua

                  sinusta

vain

           sinusta

syrjäytät muun surun

         kukaan ei pysty

                 samaan tuskaan

tiheään hengitykseen

                          soluissa

jotka vain kaipaavat

         käpertyvää tulta

         tuulten ääntä hormissa

         tähtipeltojen hiljaisuutta

autiota sydäntä

 

 

 

 

 

 

 

 

Surun kädet

 

 

Itken kadotettua aikaa
sitä mikä olisi ollut 
edessäpäin 

Olisiko siinä ollut 
taikaa

Vai pelkkiä 
menneisyyden haamuja 
sivallettuja sanoja
sanottuja totuuksia 

 

 

 

 

 

* * * 

 

Kyyneleet värjäsivät 
silmäni sinisiksi

Kyyneleet 
jotka ovat turhia 
hyödyttömiä 
eivät saavuta koskaan 
kohdettaan 

hukkuvat tyhjyyteen
missä vain 
äänetön huuto 
nielaisee ne

 

 

 

 

 

* * * 

 

Suru repi sieluni irti 
se lähti pois
yhtään osaa
ei jäänyt jäljelle
säikeet repeytyivät tuuleen
vajosivat suohon
koskivat kiveen
osuivat tyhjyyteen
lakkasivat hengittämästä

 

 

 

 

 

* * *

Anna minulle anteeksi 
viilto
jonka teit sydämeeni


Välittävät kädet eivät 
koskaan korjaa jälkiään 

Ne menevät pois 
sinne missä niitä tarvitaan 
enemmän 

 

 

 

 

 

* * *

 

Kevätvihreät silmut
raunioiden seinät
valon leikki 
uusilla lehdillä
vanhalla maalla 
ruosteisella ajalla
hiljaisella puulla 

Otitko syliisi 
vain itsesi takia
menetetyn ajan hehku 
kuunteli ympärillämme
kertoi tarinaansa
antoi tulla osaksi sitä

Ikkuna katsoo menneisyyteen 
menetettyyn tulevaisuuteen 
missä mikään 
ei olisi vastannut entistä
koska vain sillä hetkellä
oli väliä
silloin 

 

 

 

 

 

* * *

Surulla on sielu

tai

sielulla on suru


Kädet riipivät sielua

           hellivät

tuntematonta ydintä

koskettavat outoutta

silittävät surua

tekevät sen näkyväksi

tuntevaksi

eläväksi

antavat

vain

hetken rauhan

 

 

 

 

 

* * *


Jätä

      lähde pois

katoa

unohda

heitä sivuun

tuhoa

se mitä rakensit

 

Vie mukanasi se

minkä annoit

 

 

 

 

 

* * * 


Älä koskaan enää
      tule lähelle
olen saastunut


Älä ikinä tee vääryyttä
oikeus on väärin

     ja

Halu on vika
viattomuutta ei ole

Kädet eivät halua
taika on kuollut
valkoinen vei kaiken
olematon ei palaa

Kylmyys on sielun tuli
ei ole tuhkaa
vain tyhjä liekki
kuori elämästä

Vihreä kääre 
salatusta himosta
jota ei sallittu

 

 

 

 

 

* * * 

Mikään ei enää
tunnu miltään


Otit
sen minkä
annoit

Irrotin
otteeni Sinusta
omaksi parhaakseni

Jäljellä
vain

autio tuli


kelpaamattomuus
                            vei voiton

 

 

 

 

 

 

Runot © Jäämyrsky