Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Paastotarinoita

Lisätty 23.05.2020

Vol. 1, 2, 3 – 2010, 2014, 2020

 

Blogini ensimmäisessä kirjoituksessa kolmisen vuotta sitten mainitsin eri aiheita, joita tässä blogissa on tarkoitus käsitellä. Yksi niistä oli ravintoasiat ja terveys, näistä aiheista en ole aiemmin kirjoittanut tänne mitään, joten otetaan nekin nyt käsittelyyn pitkästi ja melko perusteellisesti.

Samalla tulee hieman havainnoitua sitä, miten ja miksi kenties olen päätynyt käsittelemään kehoa taiteessani. Kaikki liittyy kaikkeen, huomasin sen taas konkreettisesti kirjoittaessani. Kirjoitin tästä tekstistä suurimman osan valmiiksi päässäni paastoviikon aikana, paaston jälkeisellä viikolla vain heitin tekstin kerralla ulos sekä editoin useampaan kertaan.  

Käyn tässä blogipostauksessa läpi paastohistoriani kolme virallista 5, 6 ja 7 päivän mehupaastoa, joiden lisäksi olen välillä paastonnut lyhyitä, päivän-parin paastoja. Käsittelen paastojen sisältöä, olotiloja, tunnetasoa sekä sivuan paastoamiseen konkreettisesti liittyvää kehollisuutta sekä yleisesti omaa fyysistä suorituskykyä ja olemista.  

 

 

 

Vol. 1, 2010, 5 päivää

Ensimmäinen virallinen paastoni oli joulun aikaan vuonna 2010. Ajankohta sijoittui tarkasti joulupyhiin 23. - 27.12. Vihaan joulua, joten päätin toteuttaa lievää jouluanarkiaa paastoamalla päivät, jolloin ihmiset yleisesti vetävät sisuksiinsa suunnilleen kaiken mitä eteensä saavat.

Ensimmäisestä paastosta on jo sen verran kauan aikaa että osa paastonajan tuntemuksista ja tekemisistä on unohtunut. Olin myös nuori ja lähtökohtaisesti terveempi (vaikkakin alkuperäisessä vammaisessa ruhonmuodossa, josta kerron lyhyesti myöhemmin) sekä elimistö oli vielä astetta myrkyttömämpi, joten kroppa otti paaston vastaan asiallisesti. Paastoaminen oli totta kai henkisesti rasittavaa ja aika kului hitaasti. Paasto-oireita eli päänsärkyä ja muuta epämääräistä oloa oli varmaan päivän tai pari paaston alussa. Kulutin vain aikaa, otin rauhallisesti ja koetin selvitä, ne ovat ne paaston peruselementit henkisellä puolella. Koska kyseessä oli ensimmäinen pidempi paastoni, se meni suhteellisen helposti olotiloja kuunnellessa ja paastoamiseen totutellessa.

Vedin paaston aikana hedelmä-, marja- ja vihannesmehuja, joiden määrä taisi olla aika vähäinen, ja ei myöskään mitään ravintolisiä eikä kiinteää ravintoa. Ensimmäinen paastopäivä oli muistaakseni vesipäivä eli join vuorokauden ajan pelkkää vettä.

Oikeastaan ainoa asia, minkä muistan konkreettisesti tästä paastosta, on se että tein paaston aikana älykkyysosamäärätestin, se oli jokin perusnettitesti. Aika hilpeää tehdä se silloin kun aivot ovat pitkälle poissa pelistä. Tein testiä tosissani ja sain henk.koht. riittävän tuloksen, tarkoittaen lähes samanlaisen kuin mitä joskus myöhemmin tekemässäni testissä. Se oli hyvä paastonajan tulokseksi, olisi ollut ärsyttävää jos aivot savuten tehdyn testin tulos olisi ollut jokin ’olet imbesilli’. Älykkyystestit ovat aina tosi vaikeita, ainakin ne, jotka mittaavat vain avaruudellista hahmotuskykyä, joudun pinnistelemään ihan äärimmilleen että saisin edes jotain logiikkaa niihin p*rkeleen ’mitä tulee seuraavaksi tämän kuvion jälkeen’ valintatehtäviin. Kielellistä ja muita ominaisuuksia mittaavat testit taas ovat helpompia mutta muistan että tämä paastotesti oli pelkästään kuvioita. No, selvisin siitä sekä ensimmäisestä paastostani kunnialla.

 

 

 

Vol. 2, 2014, 6 päivää

Toinen paastoni olikin sitten vähän rankempaa tyyliä. Paaston ajankohta oli loka- tai marraskuu. Ensimmäisen paaston tavoin tämäkin oli mehupaasto, hedelmä-, marja- ja kasvismehujen määrä oli taas rajoitettu, ja ei mitään ravintolisiä eikä kiinteää ravintoa, ja ensimmäinen vuorokausi taisi olla jälleen vain pelkkää vettä. Ensimmäiseen verrattuna tällä paastolla päätin kokeilla jo etukäteen kammoamaani asiaa eli colonic-terapiaa, tutummin paksusuolen huuhtelua. Ja se oli ihan &%¤/3# tappoa!

Suolihuuhtelu ei sovi kaikille, varsinkin jos suolisto on äärimmäisen herkkä sekä suolisto-ongelmia on ollut suurimman osan elämästä. Halusin kuitenkin kokeilla koska sitä yleisesti suositellaan paastoon liittyen, ja kehon puhdistumisen kannalta siinä on pointtinsa.

Kävin suolihuuhtelussa siihen erikoistuneella terapeutilla, joten huuhtelu toteutettiin sellaisen ”kivan” huuhtelukoneen avulla. Jos ette halua lukea suolihuuhtelun yksityiskohtia, lopettakaa lukeminen viimeistään tässä vaiheessa. Asiaan; paksusuolen huuhtelussa peräreikään laitetaan jokin suulake, josta lähtee letku, mistä vesi ensin menee sisään ja sitten pois. Paksusuolenhuuhtelussa veden olisi tarkoitus käydä läpi koko paksusuoli eli matka on pitkä ja tuskainen. Omalla kohdalla suolisto oli vähemmän yllättävästi niin tukossa että ensimmäisellä kerralla vesi meni ehkä ensimmäiseen mutkaan asti. Toisella kerralla vähän pidemmälle, ja kolmannella kerralla juuri ja juuri paksusuolen loppuun asti. Suolihuuhtelua ei terapeutin mukaan voi jättää kesken ts. vain yhteen kertaan koska silloin suolisto ei puhdistu kunnolla, joten kävin sitten 6 päivän paaston aikana huuhtelussa 3 kertaa.

Eikä siinä vielä mitään että vettä menee ihan väärään suuntaan perseestä sisään suolistoon aiheuttaen s*atanallista paineen tunnetta, mitä vihaan muutenkin yli kaiken mutta sen lisäksi vatsan aluetta vielä samalla hierotaan että suoliston sisältöä saataisiin paremmin liikkeelle. Vatsan hieronta kuuluu myös osastoon ’ei ikinä koskaan mitään näpit irti p*rkele!’, toisin sanoen keskivartaloni alueelle ei kosketa pitkällä tikullakaan. Kokemus oli siis kaikin puolin todella inhottava vaikka terapeutti osasikin asiansa ja toimi varmaan niin varovasti kuin tehokkaan lopputuloksen aikaan saamisen puitteissa oli mahdollista.

Suolihuuhteluepisodin takia koko paasto oli todella rankka. Ainoa huuhtelun hyvä puoli oli se että ei tullut normaaleja paasto-oireita eli päänsärkyä, vaan päinvastoin kroppa ja aivot kävivät ylikierroksilla koska paaston aikana liikkeelle lähteneet kuona-aineet ts. kaikki elimistöön aikojen saatossa kertyneet myrkyt eivät kuormittaneet kehoa, vaan poistuivat suoliston kautta tehostetusti. Kestän kuitenkin päänsärkyä huomattavasti helpommin kuin suolihuuhtelua, joten toivottavasti sitä ei tarvitsisi tehdä enää ikinä. Tai aikaisintaan joskus 6-kympin jälkeen sillä periaatteella että olin selvinnyt 29 vee asti ilman sitä, joten sellainen 30 vuoden väli on minimi!

Tämän paaston aikana liikuin melko hyvin, lähinnä kävelin, mikä on muutenkin pääasiallisin liikuntamuotoni, lepäsin ja nukuin paljon, juuri muuta en muista koska suolihuuhteluepisodi oli sen verran karmea.

Suolihuuhtelulla oli kuitenkin tehoa myrkkyjen poistossa koska selkäni iho räjähti paaston loppupuolella ihan totaalisesti täyteen punaisia näppylöitä, jotka kukkivat symmetrisesti koko selän alueella. Se oli selvästi puhdistusoire, joten annoin sen olla rauhassa ja kropan hoitaa puhdistumisensa loppuun, ilmiö parani itsekseen noin 3 - 4 viikon kuluessa.

Pari kuukautta ennen tätä paastoa yhteen hampaaseeni oli tehty elämäni ensimmäinen juurihoito, mikä oli kammottava kokemus sekin. Juurihoidossa on aina riskinsä, ja vaikka se periaatteessa onnistuisi ja hammas ei enää juurihoidon jälkeen oireilisi, juurihoito jättää hampaaseen lähes poikkeuksetta kytemään pienen tulehduksen, millä voi olla arvaamattomia seurauksia koko keholle, ja hiljainen hammastulehdus saattaa aiheuttaa spesifejä tai mystisiä oireita mihin tahansa kehonosaan.

Lyhyellä aikavälillä tapahtuneet juurihoito ja paasto olivat keholle liian kuormittavia, niistä toipuminen kesti yhteensä noin 1 ½ vuotta ennen kuin kroppa alkoi taas tuntua normaalilta, ja kesti rasitusta paremmin. Entiselle kunto- ja terveystasolleni en koskaan palannut, siihen tosin on paljon muitakin syitä kuin nämä kaksi tekijää. Paaston ja suolihuuhtelun jälkeen edes jonkinlainen suoliston tasapainon palautuminen vei todella kauan, vähintään puoli vuotta. En tainnut juurikaan käyttää niihin aikoihin probiootteja, niillä suoliston olisi saanut paremmaksi todennäköisesti paljon nopeammin.

Toinen paasto oli kaikin tavoin vaikea kokemus ja vannoin tietysti etten paastoa enää ikinä. Kunnes…

 

 

 

Vol. 3, 2020, 7 päivää

Olikin vuosien päästä sitten kolmannen paaston aika. Ja kerrankin toteutettuna ns. oikeana paastoajankohtana eli keväällä. Jos ensimmäisen paaston motiivina oli kokeilu, toisen puhdistautuminen, tämän kolmannen paaston sytykkeenä oli erilaisten tulehdustilojen hetkellinen vähentäminen. En todellakaan olisi halunnut paastota mutta tilanne oli hetken aikaa sen verran akuutti että oli paras taas kokeilla tehokkainta ja luonnollisinta keinoa tulehdustilojen parantamiseen.

Tälle paastolle otin hieman erilaisen linjan kuin kahdelle aiemmalle puritaanipaastolle; päätin että saan vetää mehuja vapaasti niin paljon kuin huvittaa. Käytin osittain samoja marja-, hedelmä- ja kasvismehuja mitä ennenkin mutta suuremmilla määrillä ja laajemmalla skaalalla (suolistogurut kirkuvat varmasti viimeistään tässä vaiheessa että hedelmämehut aiheuttavat suolistoon käymistä jne. juu, sori, se on minun kehoni ja suolistoni). Tällä linjalla paaston lähtötilanne oli henkisesti ihan hitusen helpompi koska ei ollut niin tiukkoja rajoituksia.

Lisäksi imeskelin puolikarkeaa merisuolaa melkein joka päivä että elektrolyyttitasapaino pysyisi hyvänä, join teetä (Pyhän Olavin siankärsämöä, YogiTean Green Energyä ja Pukkan Blackcurrant Beautya), käytin muutamia ravintolisiä, jotka tukevat puhdistumista, vastustuskykyä ja vähentävät tulehdustekijöitä sekä pureskelin chlorella-tabletteja (valmiste Vihreä Helmi) viitenä päivänä, kaksin-kolminkertaisella annoksella. Normaaliannos chlorellaa on noin 6 - 12 tablettia/pvä, nyt vedin noin 15 - 20 tablettia/pvä ja se todella taisi tehota koska olin paaston ajan hieman aiempia paastoja energisempi sekä suolisto puhdisti itse itseään säännönmukaisesti päivittäin. Makeanvedenlevä chlorella on kunnon superfood, sitä ei voi vetää määräänsä enempää, ja huomasin että em. tupla-annos on todellakin maksimi. Paastomehuista osa oli Vogelin mehuja, jotka ovat täyttä tavaraa eli ravinto-arvoiltaan korkeita. Huomasin että mehujakaan ei pysty juomaan rajattomasti, ja viimeisenä paastopäivänä olin saanut mehuista tarpeekseni, joten se sai olla vesivuorokausi.

Paasto-oireina oli ensimmäisenä päivänä päänsärkyä, se tosin ei liittynyt paastoon, päätä särkee yleensäkin noin 1 - 3 vrk/vko, joten se oli itselleni ”normaalia” päänsärkyä. Varsinaista paastokuolemaa tein vasta kolmantena päivänä, silloin päänsärky oli sen verran kovaa että ei pystynyt tekemään oikein mitään ja oleminen meni melkein kiemurteluksi mutta se meni onneksi ohi, ja loput neljä paastopäivää pää oli puhdas.

Neljäntenä paastopäivänä kroppa muutenkin tajusi mikä on homman juju. Paaston aikana keho menee tavallaan säästöliekille mutta toisaalta puhdistuminen on voimakasta, se kumpaa näistä kokee enemmän, on varmaan hyvin yksilöllistä ja siihen on mahdollista itse vaikuttaa nesteen, lepäämisen sekä liikkumisen määrällä ja ennen kaikkea niiden laadulla.

Ennen tätä kolmatta paastoani mietin mikä paastoamisessa on minulle vaikeinta. Yleisellä tasolla tietysti se ettei saa syödä on paastotessa aika normivaikeus koska syöminen on luonnollinen perustarve, mikä lähes jokaisella ilmenee säännönmukaisesti useamman kerran vuorokauden aikana, ja sen tarpeen on tottunut täyttämään. Syöminen liittyy usein tiettyihin hetkiin tai vuorokaudenaikoihin, jotka on hyvä ennakoida ennen paastoa, ja keksiä näille ajankohdille jotain muuta aktiviteettia tai sitten juoda ruoka-aikoina paastomehuja. Nälän tunne on myös todella yksilöllinen asia, en yleensä normiruokavaliollanikaan koe kovinkaan voimakasta näläntunnetta, joten nälkä ei ole ollut minulle ongelma yhdenkään paaston aikana. Itse asiassa lyhytaikainen paastoaminen vähentää näläntunnetta koska kroppa tottuu tilanteeseen sen verran nopeasti.

Tulehdustilojen vähentämisen lisäksi tämän paaston tehtävänä oli myös testata henkistä kanttia; onko minussa jäljellä enää mitään itsekuria, itsehillintää, voimaa ja dynaamisuutta. Olen vuosi vuodelta heikompi ja en ole enää niin tiukka joidenkin rajoitusten osalta kuin nuorempana, joten syömättömyys viikon ajan ja muutenkin itseni voimakas rajoittaminen ei ole minulle todellakaan mikään läpihuutojuttu. Omaan kunnon addiktiogeenit, voin addiktoitua melkein mihin vain mikä tuottaa välitöntä fyysistä nautintoa, pidän kuitenkin sen linjan että mikään nautinto ei saa olla liian haitallinen terveydelle, joten ruoka on yksi harvoista edes jollain tavalla vähemmän kuormittavista riippuvuuksista. Lisäksi olen 120 % hedonisti, joten todellakin revin nautintoa kaikesta mistä sitä vain ikinä koen saavani. Toistaiseksi olen saanut elää tähänastisen elämäni raivoraittiina, mistä olen todella kiitollinen, se ei ole itsestään selvää. Minkä tahansa addiktion joutuu kuitenkin jossain vaiheessa kohtaamaan ja olemaan itsensä kanssa napit vastakkain ja katsomaan kumpi voittaa; minä vai addiktio. Paasto oli omalla kohdalla tähän taisteluun erinomainen keino, jossa sain testata ja haastaa itseäni tosissani.

Ennen paaston aloittamista olin siis käynyt em. asiat läpi, ja paaston ajaksi kehitin heikkoihin hetkiin (joita oli ehkä noin 75 % koko paaston valveillaoloajasta) hokeman ”ei nautintoa, ei pakenemista”. Mikä tarkoittaa sitä että nautinnonhakuisuutta voi paaston aikana hieman hillitä ja oikein mihinkään ei voi paaston aikana paeta, ei ainakaan ruokaan. Ja ei edes ole mitään tarvetta paeta – siinä hetkessä missä paaston aikana joka nanosekunti on, kaikki on lopulta erittäin hyvin, paasto on vapaaehtoista ja taistelu on vain henkistä, fyysisesti ei ole mitään hätää. Silloin kun elää lähinnä oman ruumiillisen olemisen kautta, henkinen puoli menee tasan sen mukaan miten fyysisesti voi. Siksi nämä hokemat pitkälti varmaan omalla kohdalla toimivat. Paaston aikaisten nautintojen osalta kaikesta muusta tietysti saa nauttia niin paljon kuin sielu sietää mutta perusnautinto eli ruoka on kielletty. Hoin tuota hokemaa mielessäni todella monia kertoja, ja uskomatonta kyllä se auttoi selviämään paaston alusta loppuun. Oli tosi suuri oivallus saada selvitettyä etukäteen suurimmat paastovaikeudet sekä kehitettyä niihin selviytymiskeinot hyvissä ajoin.

Paastotessa on hyvä pystyä vastaamaan itselleen toistuvasti samalla kaavalla ilmeneviin elämän perusasioita ruotiviin kysymyksiin; mitä v*, miten v*, miksi v* ja vielä kerran miksi, miksi, miksi v* pitää vapaaehtoisesti kärsiä – se on oma valinta.

Paaston aikana aika kuluu käsittämättömän hitaasti, jokainen vuorokausi on kuin vuosisata. Tämän kolmannen paaston seitsemän päivää olivat tähän mennessä eletyn elämäni pisin viikko. Ennen paastoa mietin ajankulumisen logiikkaa; 7 vuorokautta on 168 tuntia, ja jokainen kulunut tunti on jo jonkinlainen voitto itsessään ja vie hetki hetkeltä lähemmäs tavoitetta. Tällä kertaa oli jostain syystä helpompaa keskittyä yksittäisten tuntien etenemiseen kuin vuorokausiin. Aikaa pitää vain koettaa kuluttaa jotenkin ja silti tuntuu ettei mikään etene. Paaston aikana en edes yritä tehdä mitään kovinkaan järkevää tai monimutkaista koska selviytyminen vie kaiken energian ja voimavarat. Nukuin koko paastoajasta varmaan puolet koska silloin aika kuluu huomaamatta, ja yhtäkkiä onkin mennyt useampi tunti ja paaston loppuminen on muutamaa hetkeä lähempänä. Paasto on hyvä ajoittaa joko loman aikaan tai sitten muuten vain omassa elämässään hiljaisempaan ja rauhallisempaan ajankohtaan. Paastostressi on myös fyysistä vaikka omalla kohdalla se onkin 90 % henkistä.

Jokaisen keho reagoi paastoon eri tavoin ja kaikille paasto ei sovi, ei vaikka olisi suunnilleen normaalikuntoinen ja/tai perusterve. Osa ihmisistä tarvitsee ruokaa säännöllisesti, osa voi olla syömättä pitkiä aikoja. Kuulun itse jälkimmäiseen kategoriaan. Sen takia paasto ei ole fyysisesti kovinkaan haastavaa vaikka keho joutuukin normaalia kovemmalle; sydän hakkaa, olo on melko voimaton, ei jaksa tehdä oikein mitään, ei varsinkaan mitään keskittymistä vaativaa ym. En kuitenkaan ole kokenut näiden kolmen paaston aikana mitään huonoa oloa tai muita oireita päänsäryn lisäksi.

Kroppani sopeutumiseen paastoon vaikuttaa varmasti paljon se että olen käytännössä noin puolet elämästäni syönyt vaihtelevina ajanjaksoina välillä vain kerran vuorokaudessa, yleensä enintään 2 - 3 kertaa eli noudattanut jotain pätkäpaasto-tyyliä ennen kuin termiä on edes käytetty laajemmin. Lisäksi olen muutenkin ollut toisinaan vuorokauden syömättä ja juonut pelkästään vettä, mihin on monia syitä, ja jossain vaiheessa vuoden tai parin ajan pidin myös tietoisesti yhden vesipäivän kerran viikossa tai kerran kahdessa viikossa, jolloin vedin paaston tavoin vuorokauden aikana pelkästään vettä. Se on puhdistavaa ja keventää oloa sekä kirkastaa ajatuksia kummasti. Viikoittainen vesi- tai mehupäivä on perusterveille yleisesti suositeltavaa että ruuansulatus saisi hetken levätä, samoin maksa.

Kolmas paasto oli kokonaisuudessaan fyysisesti melko helppo mutta henkisesti vaikea, enimmäkseen pelkkää taistelua. Kuitenkin huomattavasti helpompi kuin toka paasto koska mikään letku ei ahdistellut perseessä. En todellakaan tehnyt mitään suolihuuhteluun viittaavaakaan tämän paaston aikana, vedin vain chlorellaa, mikä sai hoitaa puhdistamisen niin kuin aiemmin mainitsin. Mietin jos olisin kokeillut Glauber-suolaa koska sillä voi puhdistaa koko ruuansulatuskanavan astetta lempeämmin mutta jätin sen tälläkin kertaa kokeilematta koska se tuntui liian raa’alta ajatukselta.

Liikuin paaston aikana suunnilleen normaalituntimäärän mitä yleensäkin viikoittain mutta alemmalla teholla. Viimeisenä päivänä oli jo aika voimaton olo vaikkakin kevyt.

Paaston paras puoli on nimenomaan keveneminen. Vaikkei motiivina olisi laihtuminen, keveys on taivaallista, sitä niin harvoin kokee. Oma kehoihanteeni on sellainen kuiva ja kiinteä luuranko kestävyysurheilijan kroppa, ei ihan muumio mutta sitä astetta lihallisempi ja elävämpi versio! Sellaista kehoa en tietenkään itselleni koskaan saa, minulla on aina ollut korkea rasvaprosentti, jopa silloin kun olen painanut vähemmän, lukema on ja on ollut jossain 35 - 40 % välillä. Se kuulostaa huimalta mutta vielä uskomattomampaa on se että kiloissa mitattuna lihaskudosta on kuitenkin ollut rasvakudosta enemmän, vaikkei (näkyviä) lihaksia edes ole. Olen mittauttanut nämä arvot kerran erittäin tarkalla DXA-laitteella, ja tulokset olivat kiintoisia.

Korkeasta rasvaprosentista huolimatta olen lähes koko elämäni liikkunut säännöllisesti kestävyyspainotteisesti, enimmäkseen kävellyt (parhaat tulokset maratonin ja 50 km kävelyt, ei kilpakävelyä vaan normitallustamista) ja jonkun verran hiihtänyt, hevosmaailmassa 15 vuoden ajan perusaktiivisuustaso oli myös automaattisesti korkea koska tallilla ollessa tuli oltua liikkeellä useita tunteja putkeen 2 - 7 pvä/vko. Se on yksi lisäsyy paaston fyysiseen helppouteen että kroppa on tottunut pitkäkestoisiin suorituksiin hetkellisesti vähällä ravinnolla, ja rasva-aineenvaihdunta, mikä kehollani vaikuttaisi luonnostaan olevan hyvä, on hioutunut vuosien varrella toimimaan optimaalisesti tilanteen mukaan.

Fyysinen suorituskyky on ollut minulle elämässäni aina ykkösasia, millään muulla ei ole mitään merkitystä siihen verrattuna. Se on tragikoomista koska sekä minä että ruhoni ovat kummatkin tajuttoman heikkoja. Jos olisin syntynyt siihen kehoon, mihin olisi pitänyt syntyä eli biologisen miehen kehoon tai intersukupuolisen kehoon mutta enemmän miestyypillisillä ominaisuuksilla, joka tapauksessa suorittavaan ja toimintakykyiseen olomuotoon, jossa olisin pystynyt myös elämään normaalielämää, mikä tässä ruhossa on mahdotonta, en siltikään olisi halunnut olla mitään muuta kuin urheilija. Koska näin ei ole, on pitänyt keksiä kaikkia sivutoimintoja ja korvaavia intressejä, joihin myös taide kuuluu, ei sen puoleen ettei sekin olisi luontainen ominaisuus, halu ja tarve.

Mikään ei kuitenkaan vedä vertoja fyysiselle suorittamiselle; tarvitsen sitä että kroppa on välillä fyysisesti kovilla, liikun eteenpäin omin voimin jalkojen päällä maisemien vaihtuessa ja vain elän siinä hetkessä ajattelematta mitään. Suoritan fyysisesti ja kehollisesti = olen olemassa. Tämän olotilan voi saavuttaa ainoastaan joko kovassa fyysisessä harjoituksessa, joita en enää juurikaan tee sekä parhaiten kilpailutilanteessa, jotka nekin kuuluvat menneisyyteen.

Kaipaan kuitenkin sitä kilpailutilanteen vapautta; kun tietää treenanneensa itsensä omalle sen hetkiselle parhaalle tasolleen, kilpailussa on täysi vapaus, tarvitsee vain paahtaa niin paljon kuin sielu sietää oman suoritusstrategiansa mukaisesti (ja napsia mielellään muutamat päänahat matkalla vaikka kilpailisi lähtökohtaisesti vain itsensä kanssa), olematta mitään muuta kuin on, liikkumalla vain eteenpäin, ymmärtämällä että mikään ei ole niin helppoa ja upeaa kuin eteenpäin liikkuminen omin jaloin parhaansa tehden. Ja itsensä voittaen – kelloa vastaan taistellen. Ilman kilpailemista olemassaolo on lähinnä merkityksetöntä raahustamista hetkestä toiseen ilman voittamista. Mutta nämä ovat omia valintoja, jos olen päättänyt olla nykyisin entistä heikompi raato, silloin olen sitä ja koska tunnen että olen jo suoritukseni tehnyt, kicksit pitää koettaa löytää jostain muusta kuin kilpailemisesta.

Ja tästä päästään takaisin aiheeseen. Paastosta saa jotain itsensävoittamiskicksejä, joten siltä kannalta tämä paasto teki tehtävänsä.

Paastoviikon aikaisen noin 11 000 - 12 000 kcal kalorivajeen otin tapani mukaan takaisin muutamassa päivässä. Jos muutenkin vedän ruokaa kaksin käsin, paaston jälkeen varmasti viisin käsin, muutamana paaston jälkeisenä päivänä ruokaa vain uppoaa eikä se vaikuta tuntuvan missään. Jos tämänkin asian tekisi oppikirjan mukaisesti, ennen paastoa olisi hyvä asteittain keventää ruokavaliota, ja vastaavasti paaston jälkeen palata rauhassa kiinteän ravinnon pariin. Ei v*ttu vaan jaksa, em. säätämiseen hermokestävyyteni ei todellakaan riitä, se on niin kuin kaikki tai ei mitään. Sain paaston aikana mehuista arviolta yhteensä noin 3500 kcal 7 päivän aikana, kalorivaje on laskettu sen perusteella että viikoittainen kalorimäärä olisi keskimäärin noin 14 - 15 000 kcal, vedän tosin usein 20 - 23 000 kcal viikossa – ja joo, kyllä lihon tällä kalorimäärällä kohtuullisen hyvästä aineenvaihdunnasta huolimatta mutta tähän mennessä olen myös laihtunut niin halutessani joko panostamalla siihen eli syömällä vähemmän tai sitten välillä se on tapahtunut itsekseen kun perusaktiivisuustaso on ollut korkeampi.

Paaston aikana kehosta poistuu eniten nestettä, rasvaa poistuu varmaan lopulta aika vähän. Periaatteessa yhden läskikilon haihduttamiseen tarvittaisiin noin 9000 kcal vaje tai kulutus (rasvassa on 9 kcal / gramma, joten 1000 g = 1 kg = 9000 kcal). Pitkäkestoisessa aktiivilaihduttamisessa, jossa halutaan pysyviä tuloksia, suositellaan noin 0,5 - 1 kg viikoittaista keventymistä. Sillä tavalla tulokset pysyvät verrattuna paastonkaltaiseen yhtäkkiseen painonpudotukseen. Paastoamisessa on kuitenkin toisinaan lähtökohtaisesti eri motiivit kuin laihduttamisessa, joillekin paasto on yksittäinen stoppi niin kuin minulle, joillekin se on tie yleiseen ruokavalio- ja/tai elämäntapamuutokseen. Näissä kummassakin tapauksessa paastosta on hyötyä.

Koska olen kehofriikki, ja muutenkin kaikin tavoin friikki lähes jokaisella elämäni osa-alueella + paatunut kuvaexhibbari, kuvasin tietysti paaston viimeisen päivän omalle tasolleni poikkeuksellisen hyvän kropan kuivuustilanteen. Tosin olen kuvannut itseäni vuosien varrella tolkuttoman paljon koska haluan dokumentoida kehoni parhaita tiloja ja puolia sekä myös muutoksia. Tässä paastossa oli ihanaa huomata miten luita alkoi tulla läskin seasta esiin ilman että tarvitsi edes äärikiemurrella peilin edessä. Luonnostaan laihoille ja/tai alhaisen rasvaprosentin omaaville tämä saattaa olla outoa juttua mutta kaltaiselleni kroonisläskille pienetkin keventymismuutokset ovat yhtä juhlaa. Otan niistä ilon irti kuvaamalla ja liikkumalla.

En kuitenkaan jaksa ylläpitää normaalipainoani alhaisempaa painoindeksiä ja kehon koostumusta enkä myöskään lihaskuntoa, siksi paaston jälkeinen läskin keräys ei tuota enää niin kovin suuria henkisiä tuskia. Sitä paitsi kun tasaisesti läskistä kropasta alkaa lähtemään rasvaa, sitä läskiä alkaakin yhtäkkiä näkyä joka puolella ihan h*lvetisti koska rasvaa poistuu eri paikoista eri tahtia ja kaikki epämääräiset makkarat ja muut läskipalat tulevat esille selkeämmin kuin tasaisemmassa rasvakerrosolomuodossa. Silloin kun laihduttaa tietoisesti, tämä näkymä saattaa torpata laihtumishankkeet melko nopeasti koska läskin konkreettinen esiintulo ja liian hidas väheneminen suhteessa sen vähentämiseen tarvittavaan työmäärään ja henkiseen kärsimykseen v*tuttaa suunnattomasti.

Samankaltaisen ilmiön voi kokea myös jos ramppaa vaa’alla laihtumisyritysten aikana; on tehnyt kovasti töitä, liikkunut paljon, syönyt vähemmän, kokenut monimuotoisia henkisiä ja/tai fyysisiä tuskia, ja sitten vaakalukema näyttää painon vain nousseen. Mikä useimmiten tosin johtuu vain luontaisesta painon vaihtelusta vuorokausien välillä sekä nesteen kertymisestä kroppaan varsinkin lihaskunto- ja voimaharjoitteluun liittyen. Ilmiö on kuitenkin yksi hyvä syy vältellä vaakaa. Minulla ei ole ollut vaakaa oikeastaan vuosiin koska halpisvaa’at ovat kerta toisensa jälkeen hajonneet kun valaanruhoni on iskeytynyt niihin (oikeasti pienetkin kolahdukset esim. lattiaa vasten hajottavat ne), joten en tiedä kuinka paljon kiloja paastojen aikana on lähtenyt. Sen huomaa, näkee ja tuntee kuitenkin kropassaan niin selkeästi ettei siihen mitään vaakaa tarvita. Joskus muutaman vuoden välein kun sattuu törmäämään johonkin vaakaan, on kuitenkin kiinnostavaa nähdä vastaako sen hetkinen olotila vaakalukemaa vai ei. Mittanauhaa en myöskään jaksa käyttää, se on vielä vaakaakin epätoivoisempaa.

Laihduttamisesta pitää vielä sanoa se että kehon muoto ei sillä välttämättä parane, vaikka sisältö ja fysiologia saattaisivatkin hetkeksi muuttua paremmaksi, mutta jos jokin paikka kropassa roikkuu tai on muuten omasta mielestä vinksallaan, siihen ei auta muu kuin kirurgia, jos sekään. Se on joissakin tapauksissa ikävä fakta. Tajusin sen valitettavan myöhään. Mietin välillä, millaista elämäni olisi ollut, jos olisin muokkauttanut kehoani elinkelpoiseen muotoon ja tilaan aiemmin. Mikä olisi edellyttänyt sitä että olisin pystynyt varhaisemmassa vaiheessa sanallistamaan ja ilmaisemaan mitä koin ja miten, nuoruudessani ei ollut olemassa tai ainakaan saatavilla mitään sellaista terminologiaa, millä hlbtiqa+ asioita ja kehollisuutta on nykyisin mahdollista ilmaista. Sitä paitsi koska olin hevosmaailmassa 15 vuotta, keskityin hevosen/hevosten ulkoiseen ja sisäiseen olemukseen ja kehoon, en niinkään omaani. Vaikea sanoa onko siitä lopulta ollut enemmän haittaa vai hyötyä. Minulta meni 13 kriittistä vuotta hukkaan ikävälillä 13 - 26, se on valtavan pitkä aika nuorena. Silloin nuorena sitä jotenkin kuvitteli tai vähintään toivoi että kroppa korjaantuisi aikanaan itsekseen. No, sitähän se ei todellakaan tee. En edelleenkään ymmärrä miten jaksoin sinnitellä pahasti rintavammaisena niin pitkään. Sinnittelen tosin edelleenkin mutta osittain eri syistä - väärä ruumis on väärä ruumis ja pysyy sellaisena vaikka olisi saanut osan välttämättömistä muutoksista toteutettua.

Eikä keho ei ole koskaan valmis, vähitellen kun elämä kolhii, aiempien toimenpiteiden tulokset eivät ole pysyviä sekä ikääntymismuutoksia tulee, osa venyvistä kudoksista on jälleen muokkauksen tarpeessa. Pidän kehonmuokkauksessa siitä filosofiasta että kun joku paikka alkaa roikkumaan, se nipsautetaan paikoilleen tai poistetaan. That’s it. Vasta jos paikoilleen nipsauttelu tai poistaminen ei auta, voi alkaa lisäilemään jotain. Omalla kohdalla näin päin, jollakin toisella saattaa olla päinvastainen filosofia.  En tosin jaksa yhtään minkäänlaisia leikkauksia tai toimenpiteitä huvin vuoksi, ne ovat rankkoja ja niissä on riskinsä sekä toipumisajat ovat pitkiä, pyrin toteuttamaan vain elämäni kannalta välttämättömät toimenpiteet.

Jokainen määrittelee itse sen mikä on itselle välttämätöntä ja mikä ei, jokainen yksilö on oman terveytensä ja kehonsa paras asiantuntija. Itse siinä kehossaan joutuu elämään, ei siinä kukaan muu elele, joten kenelläkään ulkopuolisella ei myöskään ole oikeutta päättää mitä kukin omalle keholleen tekee ja mitä ei. Kehonsa muokkaaminen millä tahansa itselleen sopivalla tavalla antaa myös voimaantumisen ja pystymisen tunteen, mikä säteilee kaikille muillekin elämän osa-alueille. Koko elämä lähtee siitä, millaiseen kehoon on syntynyt. Syntymäkeho määrittelee aivan kaiken, varsinkin kehon biologinen sukupuoli. Osa yksilöistä pystyy ohittamaan biologisen kehonsa rajoitteet, osa on kehonsa vankina tavalla tai toisella koko elämänsä. Pienetkin henkilökohtaisesti tärkeät kehonmuokkaustoimenpiteet sukupuolistatuksesta riippumatta voivat kuitenkin parantaa pystymistä, jaksamista ja elämässä selviämistä huomattavasti. Näitä henkilökohtaisia kehoprojekteja yhteiskunnan tulisi tukea yksilötasolla kaikin mahdollisin tavoin. Ne tulevat lopulta huomattavasti edullisemmaksi kuin yksilöiden ristikuulustelukyttäysholhoaminen, mitä arvausjärjestelmässä riittää joka lähtöön.

Palataan takaisin laihduttamiseen tai siihen ettei ole tarvetta laihduttaa. Omalla kohdalla tämä tarkoittaa sitä että pahimmat elämistä estävät palat saavat jäädä leikkauspöydälle ja loput saavat olla niin kuin ovat. Esim. vatsaläski ei minulla lähde ennen kuin kroppa on keskitysleirikunnossa, jolloin taas koko muu kroppa on pelkkää löysää nahkaa. Toisinaan iho ja kudokset eivät vain pysy mukana kun rasvasoluista lähtee sisältö. Jälleen hyvä syy pitää kehossa tasainen rasvatäyttö! Rasvasolujen (paasto) taistelusta voisi tehdä sellaisen Olipa kerran elämä -tyylisen animaation. Minä & vatsapallero olemme kuitenkin tehneet sovinnon viimeistään siinä joskus kolmenkympin jälkeen, sovinto on tosin vain toistaiseksi voimassa oleva, ja sen yhtenä ehtona on että vatsapallo pysyy suunnilleen niissä stabiileissa mitoissa, jotka ovat olleet sen vallitseva olotila vuosikausia. Pääasia että tein tällä viimeisimmällä paastolla oman ennätykseni paaston pituuden osalta. Rakastan ennätysten tekemistä, jos ei kilpaile, ennätyksiä pitää saada tehtyä jollain muulla tavalla. 

 

Ja nyt paastotarinat sekä keholuennointi saavat hetkeksi riittää! Kolmannen paaston viimeisen päivän kuivaruhokuvia (tai siinä kevyessä olomuodossa se on itselleni Keho) löytyy tuolta jostain kuvavälilehtien seasta muiden kroppakuvieni joukosta.

Toivottavasti kukaan ei jaksanut lukea, halusin kuitenkin kirjoittaa ja julkaista nämä mietintäni koska fyysis-henkisen puhdistautumisen jälkeen olen jälleen astetta vahvempi ja ehjempi, ja myös siksi jos tarinoinnistani olisi jollekin joskus jotain hyötyä. Aika universaaleja paastokokemukset vaikuttavat olevan kun niitä on välillä sattunut lukemaan.

 

 

Toivotan kaikille Hyvää paastoamista tai paastoamattomuutta, jokainen tyylillään!