Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Ei-normatiivinen keho

Lisätty 30.04.2018

Kehollisen olemassaolon mietintää.

Eräässä tv-ohjelmassa kehollisuutta taiteessaan käsittelevä henkilö kertoi että hän ei tiedä miltä tuntuu elää ei-normatiivisessa kehossa koska hänen oma kehonsa on enimmäkseen perusnormit täyttävä. Ajatus on kiintoisa koska itse taas en tiedä yhtään miltä tuntuisi elää normatiivisessa olomuodossa. Se on varmasti upeaa! Tai niin ainakin kuvittelen. Kerron tässä omia kokemuksiani siitä, millaista on elää poikkeavassa kehossa.

Ainoa asia mikä henkilökohtaisesti on ikinä merkinnyt minulle mitään, on fyysinen suorituskyky. Millään muulla ei todellakaan ole mitään väliä kuin sillä mitä kehoni on, mitä se tekee, miten se suorittaa tai jättää suorittamatta ja millainen olo minulla kehossani on. Kaikki muut asiat elämässä ovat pelkkiä sivujuonteita omaan kehoon ja fyysiseen suorituskykyyn verrattuna.

Kroppani taas on aina ollut asiasta täysin päinvastaista mieltä ja ilmeisesti koettanut tehdä parhaansa mutta suorituskeskeisyyteni mukaan täysin riittämättömästi. Silti on ihme että se on suorittanut niinkin paljon siihen verrattuna miten sitä välillä kohtelee.

Kehoni on aina ollut kaikin tavoin heikko, epämuodostunut ja voimaton. En koskaan pääse edes ”normaalin ihmisen” kuntotasolle, ts. sellaiseen kuntoon, missä keskiverto ihminen on luonnostaan, tekemättä juuri mitään, harrastamatta liikuntaa, pelkästään olemalla olemassa. Joudun esimerkiksi tekemään h*lvetisti töitä jokaisen lihasgramman eteen, läskiä taas ilmestyy pelkästään kaloreita ajattelemalla.

Mietin mistä luonnostaan energisten ja vahvojen ihmisten voima ja energia oikein tulevat? Heillä tuntuu olevan jokin sammumaton, ikivirtainen turbomoottori sisuksissaan. Jo lapsena olin kateellinen toisten energialle ja vahvuudelle, seurasin vaan vihreänä sivusta kun vanhemmat kertoivat jonkun suunnilleen saman ikäisen, alle 10-vuotiaan lapsensa (poikansa, yllätys-yllätys) ikiliikkumisesta; ”joo, se ajoi ensin kartingia kolme tuntia, osallistui juoksukilpailuun ja voitti, meni sen jälkeen jatkamaan ajamista vielä pariksi tunniksi” jne. Minä taas juuri ja juuri selvisin hengissä jostain tunnin liikkumisesta ja täysin varmasti sain jonkun puolen vuoden flunssan sen jälkeen.

Mutta edellä kuvattu kertoi enemmän kehon sisäisestä ei-normatiivisuudesta, heikkoudesta, yksilöllisistä eroista, geeneistä ja solutason toiminnasta. Ulkoinen olomuoto onkin sitten vielä karmeampaa luettavaa.

Sukupuolettoman transihmisen keho ei koskaan ole normatiivinen, on se sitten ulkoisesti millainen tahansa. Ja myös tietyn sukupuolen keho saattaa olla pahasti vinksallaan tai epämuodostunut, niin kuin oma kehoni oli ja on sitä hieman edelleenkin. On todella raskasta elää ja koettaa selviytyä edes perusasioista, kun joutuu jatkuvasti piilottelemaan ja varomaan kehoaan. Kun elää jatkuvassa epävarmuudessa ja sotatilassa ruumiinsa ja sitä kautta yhteiskunnan kanssa, ei voi keskittyä juuri muuhun elämään kuin selviämiseen. Epämuodostuneessa kehossa elämistä ei pysty sanoin kuvailemaan, samoin väärässä ruumiissa eläminen on kokemus, jonka ymmärtää vain jos on itse kokenut vastaavaa.

Ihmisen itsemääräämisoikeus omaan ruumiiseensa ja sieluunsa on elämän tärkein ja ohittamaton perusasia. Yhteiskunta on aina yrittänyt ja tulee aina yrittämään yksilöiden kehojen kontrolloimista. Keinot siihen vaihtelevat aikakaudesta toiseen. Yleensä kontrollointi kohdistuu aina muihin sukupuoliin kuin miehiin. Biologiset miehen kehot ovat kautta historian saaneet elää elämäänsä läpi teflonilla surffaten ilman mitään fyysisiä konflikteja yhteiskunnan järjestelmiin. Mutta auta armias jos olet syntynyt johonkin muuhun kuin miehen kehoon; kontrollia tuputetaan syntymästä lähtien koko elämän läpi. Nykyisistä menetelmistä monella tavalla tapahtuva kemiallinen kontrollointi on varmaan suosituinta, samoin kaikki digitaalisuuteen liittyvät valvontajärjestelmät. Riittää että avaa vesihanan ja juo lääke- ja hormonijäämillä kyllästettyä vettä tai käyttää kännykkää – olet yhteiskunnan orja.  

Se että ei sovi normiin, aiheuttaa vähimmillään kroonista tuijottelua; heti kun astuu kotiovesta ulos, on kuin esiintymislavalla. Lukemani perusteella monet erilaisista näkyvistä vammoista kärsivät ihmiset kokevat samalla tavalla. Pahimmillaan ei-normatiivinen keho aiheuttaa siihen kohdistuvaa fyysistä väkivaltaa, mikä on täysin itsestä riippumatonta – normatiivisen muotin täyttävät ja sitä ihannoivat yksilöt yrittävät poistaa poikkeavuuden joukostaan. Liian usein se onnistuu.

Ei-normatiivisessa kehossa eläminen on jatkuvaa ympäristön haastamista. Vaikkei edes tekisi mitään, olisi vain olemassa, on silti aina silmätikkuna ja epäluulon sekä toisinaan vihan kohteena. Omaa kehoaan ja identiteettiään pitäisi jatkuvasti olla selittämässä, toisinaan taas ei saisi edes selittää koska ”vastapuolella” on valmiina tympeä oletus sukupuolisuudesta tai muusta normista, mihin jokaisen pitäisi mahtua.

Toistan eteenpäin kysymyksenasettelua, mitä transihmisenä joutuu kohtaamaan; kuinka moni cis-sukupuolinen umpihetero nainen tai mies joutuu kertaakaan elämänsä aikana selittämään kenellekään omaa sukupuoli-identiteettiään tai suuntaustaan? Puhumattakaan että identiteettiä, suuntausta ja kehollista kokemusta kyseenalaistetaan kertaakaan? Cis-umpiheteroilla on tähänkin valmiina vastaus; ”ei sitä tarvitse kenenkään/kenellekään selittää, näkeehän sen”. Siis heidän mielestään jokainen on nainen tai mies ja takuuvarmasti hetero, koska mitään muuta ei heidän näkemystensä mukaan ole olemassa. Heteronormatiivisuus pyrkii jo lähtökohtaisesti tukahduttamaan muut olomuodot, identiteetit ja suuntaukset.

Jos ihmiset yksilöinä ovat heteronormatiivisia, niin lääketiede vasta sitä onkin potenssiin miljardi. Lääketieteessä lähes kaikki asiat ovat täysin biologisesti, sukupuolittuneesti ja heteronormatiivisesti jaoteltuja. Jos menet plastiikkakirurgille ja haluat yläetuosastoosi keikkumaan litran silikonit, ne ovat kehossasi viimeistään seuraavana päivänä, olit sitten cis-nainen tai cis-mies (no okei – cis-miehen kohdalla saatetaan ihan pikkasen ehkä kohottaa kulmakarvoja mutta etuoikeutettu sukupuolistatus ja raha puhuvat, joten nips-naps pyydetty toimenpide tehdään). Jos olet jotain muuta kuin cis-sukupuolinen ja haluat muokata kehoasi omaa identiteettiäsi etkä cisheteronormia vastaavaksi, saatat joutua matkustamaan maailmaan ääriin ja maksamaan törkeitä summia saadaksesi kehollesi ne tarvittavat kirurgiset toimenpiteet, joiden ansiosta voit ylipäänsä jatkaa elämääsi.

Plastiikkakirurgia ja esteettinen kirurgia toimivat umpiheteronormatiivisesti, eivät ollenkaan yksilön omien tarpeiden pohjalta. Odotan sitä päivää kun Suomeen tulisi edes pieni klinikka, jossa olisi rohkeita kirurgeja, jotka leikkaisivat ihmisten yksilöllisten tarpeiden mukaan, ei sen mukaan mitä joku cisumpiheterovalkoinenmies yksilön kehosta ajattelee. *Vink* vaan, tällaiselle ihmisiä ihmisinä ja asiakkaina kohtelevalle klinikalle olisi tilausta.

Lääkärienkin on aika alkaa luottaa siihen miten jokainen yksilö kokee oman kehonsa ja mitä sille haluaa tehdä tai jättää tekemättä. Jokainen ihminen on oman kehonsa ja terveytensä paras asiantuntija. Kukaan ulkopuolinen ei voi tietää sitä, miltä yksilöstä omassa kehossaan tuntuu.

Kehollinen kokemus tapahtuu aina sisältä ulos, ulkopuoliset eivät lopulta voi vaikuttaa siihen miten ihminen kokee itsensä fyysis-henkisenä kokonaisuutena. Ympäröivä yhteiskunta ja kulttuuri luovat paineita ja normeja mutta kaikki eivät koskaan koe tarvetta sulloutua niihin ja osa luontaisesti ”poikkeavissa” kehoissa elävistä ei edes pysty mihinkään kapeaan muottiin.

Oman ruumiin kautta koettu tieto on vahvinta tietoa. Se tieto on myös jokaisella erilaista. Ihmisten välillä on valtavia yksilöllisiä eroja niin fysiikassa kuin psyykessä, siksikin olisi oleellista kuunnella jokaisen omia kokemuksia eikä yleistää koettua tietoa yhden kehon malliin.

Sain oman kehoni puolittain takaisin itselleni kahden leikkauspöytäkäynnin jälkeen mutta se ei todellakaan ole ollut itsestään selvyys. Tulokset eivät myöskään ole koskaan pysyviä, ikä ja painon vaihtelut sekä muut tekijät vaikuttavat paljon siihen miten pitkään leikkaustulokset pysyvät edes puoliksi sellaisina kuin on tarkoitus. En koskaan saa itselleni sellaista kehoa mitä haluaisin (anatomisesti ja fysiologisesti) ja missä pystyisin elämään täysipainoisesti, normaalia elämää. Suuremmat leikkaukset sisältävät niin valtavia riskejä, etten ole valmis ottamaan niitä ja menettämään mahdollisesti viimeisiä jäljellä olevia terveyden rippeitä. Ei-normatiivinen keho on ja pysyy, teki sille ja sillä mitä tahansa. Pointti sen muokkaamisessa on kuitenkin se että siinä pystyy edes osittain elämään.

Tältä pohjalta ei oikeastaan ole ihme että olen alkanut tehdä kehotaidetta. Kehoa on tarve käyttää johonkin, millä on itselle merkitystä. Koska keho ei tee sellaisia urheilusuorituksia mitä sydän ja pää vaatisivat, on pitänyt keksiä jokin toinen keino muuttaa heikkous parantavaksi voimaksi. Taide ei kyllä ole sen helpompaa kuin fyysinen suorittaminen! Fyysistä kuntoa ja terveyttä taas haluan ”kehittää” tai edes ylläpitää niin kauan kuin mahdollista.

Mikään ei voita sitä tunnetta kun on saanut kropastaan irti sen minkä siltä haluaa sekä ennen kaikkea sitä, että ruumis tekee sen mitä siltä pyytää ja on tunne että sen tekemisiin pystyy itse vaikuttamaan, vaikka siihen pääseminen vaatii älyttömiä ponnistuksia. Kaikki eläminen tapahtuu omalla kohdallani fyysisen ruumiini kautta.

Yhteenvetona ei-normatiivisessa kehossa elämisestä: se on loputonta taistelua mutta jos omaa ruumistaan on mahdollisuus muokata omaa identiteettiään vastaavaksi ja siinä pystyy elämään, asiat ovat melko hyvällä mallilla. Jos taas em. mahdollisuuksia ei ole, tie on kivistäkin kivisempi. Oman ruumiinsa kantaminen läpi elämän on kuitenkin ihmisen yksi keskeisiä tehtäviä, oma keho seuraa mukana 24/7/365 ja se on arvokkain pääoma mitä ihmisellä on, sitä ei kannata uhrata millekään normatiivisuuden jäljittelemiselle.

Ethän Sinä siitä kärsi millainen minun kehoni on ja minä taas en kärsi siitä millainen Sinun kehosi on, on se sitten normi tai ei! Annetaan jokaiselle vapaus tehdä keholleen mitä haluaa ja koetetaan olla pelkäämättä erilaisia kehoja.